Näytetään tekstit, joissa on tunniste asusteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asusteet. Näytä kaikki tekstit

28.2.2010

Pompuloita ja röyhelöitä

Vihdoin ovat kaikki joululahjan saavat ystävät lahjottu!

Novitan Pom Pom langasta virkattu huivi toiselle ystävälle...

...ja OnLine Linie Solo- langasta neulottu kaulus/kauluri toiselle. Molemmat enemmän tai vähemmän omasta päästä tehtyjä.

Lahjojen jälkeen on ollut mukavaa tehdä vähän itsekkäämpiäkin neuleita. Jo lokakuussa aloitamani Puro-tuubi valmistui helmikuun pakkasille. Töissä sille onkin jo ollut käyttöä. Malli on myös omasta päästä, puolet sileää neuletta ja puolet 2o2n-joustinta. Käytin kolmea eriväristä Puroa joita neuloin kaksinkertaisena. Väreistä tuli yllättävänkin harmoniset, sääli etteivät kuvat oikein tee oikeutta...

Tein myös uuden pipon itselleni Novitan Luxus Alpacasta. Malliksi valitsin Designer Knitting / Holiday 2009-lehdestä Lace Beret-(Ravelry) mallin. Halusin kuitenkin baskerin sijaan pipon, joten tein omastani pari mallikertaa kapeamman, ja en kuivattanut sitä lautasen ympärille pingotettuna. Parempia kuvia voisin ottaa sitten kun olen ommellut siihen muutaman paljetin... On kova hinku saada kimalteleva pipo!

Sitten Koirauutisia!
Kävimme tänään Rajasaaressa Tessua väsyttämässä. Sakeasta räntäsateesta huolimatta siellä oli muitakin koiruuksia, joten Tessu pääsi leikkimään ja haistelemaan sydämensä kyllyydestä. Kävelimme myös jäällä saaren ympärillä ja harjoittelimme luoksetuloa. Ja räntäsadekin loppui aikanaan.Eli hyvä reissu oli. Tosin Tessu ei ihan niin väsynyt ja nälkäinen ollut jälkeenpäin, kuin olin toivoinut... Vähän aikaa antoi kuitenkin neuloa seuraavaa neulomusta. Siitä enemmän juttua sitten myöhemmin :)

10.1.2010

Maija Myöhänen...

...tässä hei!

Viime kuukaudet ovat ollet sen verran stressaavia, että neulominen ja varsinkin bloggaaminen ovat jääneet hävettävän vähäisiksi. Joululahjalistalla oli neljä neulottavaa lahjaa, ja niistä vain kaksi (!) on nyt vasta valmiina...



Eräälle ystävälleni tein OnLine Linie Solo- langasta violetin röyhelöhuivin. Neuloin sen pitkillä pyöröillä pitkittäin, joloin röyhelöefektistä tuli aika erilainen, kuin Vihreän Vyyhden ohjeella. Ohje oli omasta päästä ja keriä meni kolme. Tykkäsin kovasti lopputuloksesta, täytynee tehdä jossain välissä itsellekin jotain vastaavaa.

Toinen ystäväni saa lämpöiset villasukat Ístexin Létt-Lopi- langasta. Ohjeena käytin Novitan Palmikkosukka- ohjetta. Olen aika tyytyväinen lopputulokseen. Ja niistä tuli hurjan lämpimät, mikä on hyvä, sillä ystäväni koti on vanha kyläkoulu, ja siellä on näillä pakkasilla aika kylmät lattiat.

Yksi syy, miksi neulominen on alkutalvesta jäänyt minimiin on se, että muutimme omaan asuntoomme! Nyt voimme pitää Tessua täällä niin pitkään, kuin äiti antaa :) Eli useampi kuukausia kerrallaan. Tällä hetkellä Tessu on taas maalla, mutta helmikuussa alkaa koirakoulussa Kiva Koirakansalainen- kurssi, jolle osallistumme. Vihdoin pääsemme harjoittelemaan kaupungissa tarvittavia taitoja, kuten nätisti ohittamista. Ja lähinnä halusin, että Tessulla riittää puuhaa täällä, kun asumme kuitenkin pienessä kaksiossa.

Yllättävää kyllä, Tessu nauttii saunomisestakin. Se vain lötköttää lauteilla, eikä välttämättä halua lähteä, vaikka muut lähtisivätkin! Välillä se pitää työntää alemmille lauteille, ettei sille tulisi liian kuuma. Ja tietenkin päästimme sen pois aina kun se halusi. Nyt meilläkin on sitten saunova koira :)

13.9.2009

Tapahtumarikas kuukausi


Syksyn kunniaksi piti vaihtaa blogin ulkoasuakin. Joten ne lukijani, jotka luette blogeja esimerkiksi Google-readerin kautta, käypääkä huviksenne kurkkaamassa täällä.

Niin, asiaan. Siitä on taas jotenkin hurahtanut yli kuukausi, kun viimeksi olen päivittänyt, joten kaikenlaista on ehtinyt tapahtumaan. Olemme muunmuassa...

...käyneet ihastelemassa Taiteiden yössä ranskalaisia kuumailmapalloja...

...vietettäneet laatuaikaa Tessun kanssa...


...tavanneet jänniä eläimiä...

...ihmetelleet ilotulituksia sateenvarjon alta...

...hioneet ja...

...petsanneet ja ihastelleet lopputulosta.



Ja olenhan minä ihan oikeasti neulonutkin! Viime postauksessa mainittu taikabolero on valmis, ja päässyt jo käyttöönkin.



Ohje: Novitan neulottu taikabolero.
Lanka: Novitan Rose Mohair.



Nappi on ostettu Tallinnasta, ja tuoksuu ihanalta. Ostin niitä varmuuden vuoksi kourallisen.

Viime postauksessa mainitsin myös ostaneeni Puroa. Etsiskelin mallia jonkin aikaa, ja päädyin sitten Tikrun Palmikkopipoon (Ravleryssa). Ensimmäinen englannin kielinen ohjeeni, jota seurasin orjallisesti. Okei, pari mokaa tuli, ainakin alkuun... Ja kuten kuvasta näkyy, piposta tuli varsin iso... Joten mitä tehdä? Purkaako? Näh, ei kun pesukoneeseen huopumaan!

Ennen.

Ja jälkeen.

Vähän kyllä harmittaa, että ihanat palmikot, joiden takia näin niin kovasti vaivaa, eivät näy kovin hyvin, mutta toisaalta pallerot, ainakin luonnossa, näkyvät todella nätisti.



Nyt sitten vain odotellaan viileämpiä ilmoja :)

2.8.2009

... vaiko eikö muuta?

Eli täällä taas... Uudessa oli vaan liikaa hankaluuksia. Hyvältähän se näytti, mutta ei ollut läheskään niin joustava kuin tämä Bloggeri. Toivottavasti en vain menettänyt liikaa lukijoita.

Noh, se siitä. Blogihiljaisuutta on kestänyt jo päälle kuukauden, syynä lähinnä loma ja liika puuhailu. Vielä on viikko lomaa jäljellä, ajattelin ottaa sen rennosti ja löhöillä maalla, ja ehkä saada yhden huonekalunkin kunnostettua.

Lomani alkajaisiksi valmistui pieni ja suloinen hartioidenlämmitin. Tein sen aika ex-tempore vanhasta marinoituneesta Novita Marinesta.


Samalla kun lomani alkoi, tupsahti luukusta myös uusi Novitan lehti. Pitäisi varmaan tehdä välillä jotain muitakin ohjeita, kuin vain novitoja, mutta ne on vaan jotenkin niin helppo aloittaa. Ja hurahdin yhteen ohjeeseen taaskin... Tällä kertaa mustaa pitsiä.

Malli on "Neulottu taikabolero" ja ohje löytyy näköjään ilmaiseksi netistä.

Samalla kun ostin Rose Mohairia, ostin pari kerää Puroa ja yhden kerän Pom Pomia.

Puron kohtalosta en tiedä vielä, ehkä pipo tai lapaset... Ja jotain jännempää ohjetta voisi harkita. Ehdotuksia otetaan vastaan :)


Pom pomista teen virkatun huivin, näytti niin jännältä, että pitäähän sekin kokeilla :)
Lehden mallien päällä se ei näyttänyt kovin kummoiselta, mutta uskon että siinä on vahvaa fashionista-potentiaalia :)

Nämä uusimmat lankakuvat on muuten otettu uudella kameralla! Edellinen Ixus-rukkani alkoi prakailla ja hävittää kuvia. Lisäksi se tekee raitoja kuviin. Ei ne kamerat vaan enää kestä, Ixukseni oli ostettu joulukuussa 2003. Äitini Porst taas on lähemmäs minun ikäiseni, ja sillä kameralla minä opettelin kuvaamaan!


No, toivottavasti tämä G10 kestäisi edes vähän kauemmin kuin 6 vuotta...

31.1.2009

Kuuran kimallusta

Ihanaa, kun on lunta ja pakkasta! Ja varsinkin kun nyt on lämmikettäkin.
Vihdoinkin sain valmiiksi kolmiohuivin, sekä kaupan päälle vielä lapasetkin!

Huivin ohje: Novitan Talvi 2008-lehdestä.
Lanka: Sandnes Gardenin Kitten Mohair.



Lapaset ovat aivan ihanat! Pehmoiset, ilmavat, kimaltelevat ja ennenkaikkea lämpöiset! Nyt kun paljetit näyttävät olevan niin IN, (ainakin kauppojen talviasusteissa) piti minunkin saada niitä johonkin ...



Onneksi löytyi hillittyjä helmiäisen hohtavia paljetteja, en olisi halunnut liikaa kimmeltää :)

Lapasten ohje: Novitan Talvi 2007
Lanka: Novitan Kaarna



Toivottavasti nämä ihanat pakkaskelit jatkuisivat vielä piitkään!

6.12.2008

fancy pants

Itsenäisyyspäivän juhlat illalla...
Koira tulossa mukaan...
Mitä pistän päälle?!
Mitä koira pistää päälle?!!
Miehellä yksi puku, epistä, sen ei tarvitse panikoida...

Noh, Tessukin pääsee aika helpolla:

Väänsin eilen satiininauhan jämästä, vanhasta neulepuseron vyönauhasta ja ylimääräisestä napista pienen solmukkeen. Kustannus 0 €...

Ja hyvältä näyttää.
Juhlapaikalla odottaakin sitten kaksi hemaisevaa russelineitoa joita voi illan mittaan vikitellä!

30.11.2008

Huopaa, lasia ja vesisadetta

Malli: Novitan huopa-lumihiutale Talvi 2007-lehdestä.
Lanka: Novita Huopanen

Heijastinnauha Kangas-aitasta.

Meillä oli ystävien kesken pienet pikkujoulupippalot ja tarvitsin niihin lahjan. Tällainen heijastin oli pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa, joten päätin testata ideaani. Sääli että tämän kanssa tuli vähän kiire, muuten olisin tehnyt tasaisemman. Tässä versiossa kun kaksi sakaraa vähän vinksottaa...

Tiistaina saapui paketti Englannista. Sisällä oli 3-5 mm kokoisia lasisilmiä!
Jouduin siis ulkomailta tilaamaan, mutta ei se mitään. Firma tekee lasisilmiä arkartelijoiden lisäksi eläintentäyttäjille, joten valikoimasta löytyy mm. teddykarhun silmiä, luonnollisen kokoisia kalojen, kauriiden ja lintujen silmiä...

Silmät ehtivät juuri ajoissa, sillä työkaverini lähti firmasta seuraavana päivänä ja olin tehnyt hänen Aamu-kissastaan huopakopion.

Yht'äkkiä huomaan huovuttaneeni vain kissoja!
Noh, yhteen joulupakettiin on kyllä tulossa koirakin... Siitä sitten myöhemmin...

Tessu luuli kisun olevan sen palkkio poseeramisesta. Heti kun kuvan ottamisen jälkeen kehuin sitä, se nappasi kisun hampaisiinsa! Onneksi pahempaa vahinkoa ei ehtinyt tapahtua :)

Niin, Tessu on taas täällä! Tällä kertaa eläinlääkärin määräyksestä. Kun mitään varmaa tietoa allergian laadusta ei ole, ja edistystä ei ole tapahtunut, kokeilemme paikanvaihdosta, eli kuukautta Helsingissä. Jos vaikka maalla olisi hometta. Olemme hiukan skeptisiä, mutta kokeillaan nyt.

Ja aktiiviselle pikkuterrierille pitäisi vähän väliä keksiä jotain puuhaakin. Onneksi otettiin yksi Tessun kolmesta Nina Ottosonin koiran lautapeleistä mukaan. Iltapala häviää suihin vähän hitaammin ja kivaa on!

Kävimme myös sunnuntaikävelyllä Rajasaaren koirapuistossa. Sää vain karsi stadilaisimmat koiranulkoiluttajat vähemmälle. Puistosta ei löytynyt kuin kourallinen muita koiria hajaantuneena ympäri saarta.

Vaikka siellä kuraista olikin, ei tällä kertaa tarvinnut pesulle mennä.

Ja uni maistuu taas!

Täällä sillä ei ole omaa petiä, joten nukkumapaikaksi kelpaa mikä vain pehmeä ja lämmin paikka.


14.11.2008

Näen punaista...

... joten joulun täytyy olla lähellä!

Sain tädiltäni pusseittain punaista lankaa!!

Mukana oli ainakin neljää erilaista punaisen sävyä ja kaikissa oli erilainen tekstuuri.
Sääli etten pääse näiden kimppuun vielä pitkään aikaan, on joululahjaprojektit vielä niin kesken.
(Jos ihmettelette miksi kuvissa usein näkyy musta ompsukka taustalla, niin tietokoneen edusta on ainoa paikka jossa on edes hiukan kirkkaampaa valoa.)

Tai no, jotain pientä ehdin kyllä! Nyt on se aika vuodesta kun pitää ottaa joulukorttikuva, ja Tessu pääsee taas vaihteeksi kohteeksi. Niinpä nykäisin puolessatoista tunnissa koiran päähän (toivottavasti) sopivan piposen, jos vaikka se kävisi rekvisiitasta.

Lopulliset joulukorttikuvat näette sitten lähempänä joulua.

Malli omasta päästä.
Käytin kaikkia neljää lankaa yhtäaikaa, valkoiset osat Novita Huopasta.
Puikot 5 mm sukkapuikot.

Tädin lankapusseista löytyi vielä monta kerää mustavalkoista lankaa. Tätäkin oli ainakin villapaidan verran.

Kiitos Liisalle vielä lahjoituksesta (luet tätä kuitenkin!) :)