Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulahuovutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulahuovutus. Näytä kaikki tekstit

25.3.2009

Mini-Nelli


Ystäväni Nelli-russeli on oikeastaan se syy, miksi minulla on Tessu, minun oma russelini. Ja kun tämä ystäväni täytti pyöreitä, oli sopivaa tehdä hänelle huopainen "näköis-versio" tästä ihanasta pikku koirasta.




Nuo korvakarvasuikerot ovat muuten tarkoitukselliset. Nelli on "tallimallia" joten se ei ehkä pystykorvineen ole ihan rotumääritelmän mukainen, mutta ei liene tarpeen korostaa, kuinka ihastuttava pikku koiruus se onkaan :)

Valkoinen huovutusvilla uhkasi loppua, joten täytin pään varmuuden vuoksi Tessun karvalla. Tessusta lähtee käytännössä vain liukasta peitinkarvaa jota ei voi huovuttaa, joten kääräisin sitä vain tiiviiksi kasaksi ja päällystin huovutusvillalla.

Edellisestä neulahuovutustyöstä oli jo aikaa, ja sen huomasin alussa kyllä jäljestä, en meinannut saada tasaista pintaa millään, epämääräisiä muhkuroita ilmaantui sinne tänne. Mutta sitkeys palkittiin, ja lopulta sain aikaiseksi ihan oikeanlaisen pikku huopahauvan!

Minulla on tällä viikolla talviloma, ja koska avomieheni taas ei ole lomalla, olen viettänyt aikaa Tessun kanssa. Kävimme maanantaina kävimme Stockalla eläinosastolla shoppailemassa uuden nahkahihnan ja suuntasimme sitten bussilla Espooseen luottotrimmaajaa tapaamaan.

Ennen

Jälkeen

Ja loppuilta menikin sitten rentoutuessa.
Ja taustalla muuten todiste, että kyllä minä vielä neulon... Kolme keskeneräistä työtä, ja mikään niistä ei näytä valmistuvan vielä vähään aikaan. Huoh...

Ai niin! Kävimme sunnuntaina tutustumassa Sipoon koirametsään. Olin kuullut paikasta jo vuosia sitten, mutta jotenkin sinne meno oli aina jäänyt. Nyt saimme aikaiseksi, ja se osottautui ihan kelpo paikaksi. Seikkailimme metsikössä ihan eksymiseen asti, tai siis me ei eksytty, me ei vain tarkalleen tiedetty missä me oltiin :)

30.11.2008

Huopaa, lasia ja vesisadetta

Malli: Novitan huopa-lumihiutale Talvi 2007-lehdestä.
Lanka: Novita Huopanen

Heijastinnauha Kangas-aitasta.

Meillä oli ystävien kesken pienet pikkujoulupippalot ja tarvitsin niihin lahjan. Tällainen heijastin oli pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa, joten päätin testata ideaani. Sääli että tämän kanssa tuli vähän kiire, muuten olisin tehnyt tasaisemman. Tässä versiossa kun kaksi sakaraa vähän vinksottaa...

Tiistaina saapui paketti Englannista. Sisällä oli 3-5 mm kokoisia lasisilmiä!
Jouduin siis ulkomailta tilaamaan, mutta ei se mitään. Firma tekee lasisilmiä arkartelijoiden lisäksi eläintentäyttäjille, joten valikoimasta löytyy mm. teddykarhun silmiä, luonnollisen kokoisia kalojen, kauriiden ja lintujen silmiä...

Silmät ehtivät juuri ajoissa, sillä työkaverini lähti firmasta seuraavana päivänä ja olin tehnyt hänen Aamu-kissastaan huopakopion.

Yht'äkkiä huomaan huovuttaneeni vain kissoja!
Noh, yhteen joulupakettiin on kyllä tulossa koirakin... Siitä sitten myöhemmin...

Tessu luuli kisun olevan sen palkkio poseeramisesta. Heti kun kuvan ottamisen jälkeen kehuin sitä, se nappasi kisun hampaisiinsa! Onneksi pahempaa vahinkoa ei ehtinyt tapahtua :)

Niin, Tessu on taas täällä! Tällä kertaa eläinlääkärin määräyksestä. Kun mitään varmaa tietoa allergian laadusta ei ole, ja edistystä ei ole tapahtunut, kokeilemme paikanvaihdosta, eli kuukautta Helsingissä. Jos vaikka maalla olisi hometta. Olemme hiukan skeptisiä, mutta kokeillaan nyt.

Ja aktiiviselle pikkuterrierille pitäisi vähän väliä keksiä jotain puuhaakin. Onneksi otettiin yksi Tessun kolmesta Nina Ottosonin koiran lautapeleistä mukaan. Iltapala häviää suihin vähän hitaammin ja kivaa on!

Kävimme myös sunnuntaikävelyllä Rajasaaren koirapuistossa. Sää vain karsi stadilaisimmat koiranulkoiluttajat vähemmälle. Puistosta ei löytynyt kuin kourallinen muita koiria hajaantuneena ympäri saarta.

Vaikka siellä kuraista olikin, ei tällä kertaa tarvinnut pesulle mennä.

Ja uni maistuu taas!

Täällä sillä ei ole omaa petiä, joten nukkumapaikaksi kelpaa mikä vain pehmeä ja lämmin paikka.


24.6.2008

...miauurr...

Erittäin rasittavan Juhannusjuhlinnan ansiosta neuletyöt ovat edenneet hyyvin hitaasti... Sain eilen vihdoin puikoille aiemmin hinkumani Bambu-topin. (Taas bambua, olenpa mielikuvitukseton, no nyt sentään yksinkertaisena ja valkoisena...) Joudun neulomaan 3:sen puikoilla kun käsialani on ohuilla puikoilla löysempää kuin paksuilla. Paksut nakkisormiparkani!

Juhannuksen vietimme ystäväpariskuntiemme kanssa, ja yhdellä heistä oli juuri ollut syntymäpäivä. Soitin hänelle aatonaattona ja kysäisin häneltä lempieläintään, kana tuli kuulema ensin mieleen, mutta vaihtoikin harkinnan jälkeen vihaiseksi, laihaksi siamilaiskissaksi. Sen enempää ystäväni eläinmakua arvostelematta kävin heti hommiin, ja yhdessä illassa putkahti neulan alta tämä:

No, ei tämä kauhean vihaiselta näytä...

"Tällä joukkueella ei kyllä ole mitään mahdollisuuksia!"

Nopeuttaakseni työtä jätin rautalankarungon pois ja muotoilin sen niin että se istuu aina. Lisäksi kisu on melkein puolet pienempi kuin aiemmin tekemäni huopahauvat. Pienuudestaan johtuen sen silminä olevat lasihelmet näyttävät suhteettoman suurilta, mutta ei voi mitään, pienemmät saatavillani olleet helmet olivat taas reippaasti liian pienet.
Jos jollain on tietoa 3-4 mm kokoisista lasisilmistä tai mustista lasihelmistä, niin ilmoitelkaa. Tuntuu kuin olisin ravannut jokaisen Helsingin keskustan askartelu- ja korutarvikeliikkeen ja paras mitä löysin olivat nuo 6 mm mustat lasihelmet. Ihan Japanista astikaan en viitsisi lähteä tilailemaankaan, mutta ehkä on pakko.


Koska kisu on lahja, sai se kaulaansa vielä rusetinkin.

11.5.2008

Karvaa paketissa

Nyt kun äitienpäivälahja on annettu, voin vihdoin julkistaa uuden huopahauvan, Tessu Juniorin. Äiti voi nyt silitellä junioria aina silloin kun seniori on stadissa...

Juniori osaa tuijotus-kerjäyksen vähintään yhtä hyvin kuin seniorikin

Silminä olevat lasihelmet tuovat kyllä eloa katseeseen. Taitaa olla paras huopahauva tähän mennessä!


9.3.2008

Mäyräkoira

Ensimmäinen tilaus-huopahauvani on nyt valmis, ja postissa matkalla uuteen kotiinsa. Äitini työkaveri saa pääsiäisen tienoilla mäyräkoiranpennun, ja mamman mielestä olisi kiva antaa hänelle huovasta tehty mäyräkoira lahjaksi. No, mikä ettei, voisihan sitä kokeilla!


Dalmis uuden ystävänsä kanssa.

Tuntuu siltä, että taitoni paranevat tässä puuhassa, tästä kolmannesta huopahauvasta kun tuli jo aika hitsin hyvä. Oli aika haikea fiilis luopua siitä.


Tein mäyrikselle vielä makuualustan beigestä Bambu-langan jämästä. Kuulema oikea mäyris tulee saamaan kainkenlaisia Burberry-jutskia, kuten makuu-alustan, juomakupin ja kaulapannan, mutta en jaksanut alkaa siihen aikaan illasta enää tekemään ruutuja koppaan. Ennenkuin laitoin hauvan postikuoreen, tulostin netistä Burberrykuosia ja leikkasin siitä suikaleen kaulapannaksi. Sääli että kuva siitä jäi ottamatta, sillä kokonaisuus kopan kanssa oli aika tyylikäs. :D

21.1.2008

Neulanpistoja

Voi minua, miltei kahdenkymmenen päivän tauko ensimmäisestä postauksesta... Noh, nyt sain itseäni niskavilloista kiinni, sillä haluan esitellä uusimman saavutukseni - Sincon huopahauvan!

Sain kirjan avokiltani joululahjaksi, ja siitä lähtien olen hissukseen kasannut tarvikkeita - myös blogikoira Tessun karvaa!

Ja mitäköhän rotua hauvastani tuli..? Olisikohan russeli? Otin kirjan kettuterrieristä mallia:


Alku oli hieman hankalaa, ja jälki todella löysää... En meinannut saada tarpeeksi tiukkaa myttyä jaloiksi, vaikka käytin piippurassia runkona. Lopulta, monien ikävien neulanpistojen jälkeen runko alkoi hahmottua:


Rungon päälle lisäilin vielä Tessunkarva/villasekoitusta, tiivistin runkoa, lisäsin korvat, hännän, täplän, simmut ja nenän, ja voil'a, sehän näyttää ihan koiralta!:

Noh, jälki oli lopussakin löysää, eli onpahan hyvin muokattavissa eri asentoihin, ja en mistään löytänyt tarpeeksi pieniä lasisilmiä. Ostin kyllä 6mm mustia lasihelmiä, mutta nekin olivat liian isoja. Eli tein sitten silmätkin mustasta villasta, eikä nekään yhtään hullummilta näytä.