No niin, nyt viedään viimeisiä pääsiäisen tunteja. Huomenna taas töihin, ja ostamaan alennettuja suklaamunia.
Tessu tuli yökylään edellisellää viikolla, ja pääsi vahtimaan Stadin noitia palmusunnuntaina. Tosin ei käynyt kuin kolme noitaa, joten päästiin helpolla, ja jäi munia itsellekin.
Tessu innostui huopadalmiksen hajusta niin, että yritti kiivetä kirjahyllyä ylös. Dalmis raukka joutui ulos parvekkeelle, ettei se joutuisi ahnaimpiin suihin. Lohdutukseksi Tessulle kaivoin esiin villasukan, kun lampaanvillan tuoksu tuntui siitä niin kiehtovalta. Lempivinku sukan sisään, ja illan lempilelu oli valmis. Paitsi että se tuoksui ihanalle, niin se vinkui, JA sitä pystyi reuhtomaan. Mikä sen ihanampaa! Tätä täytyy vähän kehittää, ettei hyvät sukat hajoa, ajattelin kaivaa kaikista lampaisimmat villat esiin, ja tehdä niistä vinku-sukan, jota saisi repiä sielunsa kyllyydestä.
Pääsiäislomalla ehdittiin myös harrastaa liikuntoa. Lähdettiin avomiehen ja hänen kaverinsa kanssa Himokselle. Tämä oli kolmas kertani rinteessä, ja ensimmäinen suksilla! Aiemmat lautailukokemukseni eivät oikein säväyttäneet, ja päätin vaihtaa lajia. Ja hyvä päätös olikin. Kahden päivän reissulla opin jo tulemaan mustankin rinteen ehjänä alas. Tosin enemmän kyllä nautin niistä superhelpoista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti